Saarijärven Eläkkeensaajat ry

Iloa Yhdessä toimimisesta!

Tietoa yhdistyksestämme!


Olemme Saarijärvellä toimiva, v. 1976 perustettu, Eläkkeensaajien Keskusliitto (EKL) ry:n jäsenyhdistys. Vuosi 2024 on yhdistyksemme 48 toimintavuosi. Koronarajoitusten vuoksi vietimme 45 v. juhlamme 2022 toukokuussa.

EKL:ssa on jäseniä vajaat 80 000 ja yhdistyksiä on kaikkiaan n. 350 eri puolella Suomea.  Saarijärven Eläkkeensaajien jäsenmäärä on n. 200. Jäsentapaamisia on kesäkautta lukuunottamatta, joka tiistai Työväentalolla. Kesätiistaisin sauvakävelemme joukolla sekä pelaamme mölkkyä Työväentalon piha-alueen kentällä. Elikkä viikoittainen toimintamme on ympärivuotista Joulutaukoa lukuunottamatta. 

Nyt kun korona ei ole esteenä Tule mukaan toimintaamme, saat uusia ystäviä, harrastuksia ja virkistävää yhdessäoloa. Tiedotuskanavana tarjoaa Eläkkeensaaja lehden 6 numeroa vuodessa piristävää asiaa meille eläkeläisille. Lisäksi yhdistyksemme järjestää retkiä, matkoja ja teatterikäyntejä sekä monipuolista tietoa tiistaisin luentojen muodossa. Osa luennoista hoituu asiantuntijoiden nettiluennon välityksellä. Seuraa kotisivujamme ja kuukausi-ilmoitustamme Sampo-lehdessä.

Toimintaamme mukaan pääset vaivattomasti seuraamalla Sampo-lehden ilmoittelua ja osallistumalla tiistaitapaamisiin. Samalla voit liittyä yhdistyksemme jäseneksi. Myös sivujemme "liity jäseneksi" osiossa liittyminen käy vaivattomasti. Meitä on yhdistyksessämme noin kaksisataa.

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ HYVÄSSÄ SEURASSA!

 

Puheenjohtajan mietteitä vuodelle 2024!

Hyvät Eläkkeensaajaystävät!

Mennyt vuosi 2023 oli yhdistyksemme 47. toimintavuosi. Vuoden toimintamme käynnistyi tammikuun puolivälissä ilman koronasulkuja tiistain toimintapäivän merkeissä. Vaikka koronaa esiintui keskuudessamme se pysyi rokotuskampanjoiden vuoksi vaikutuksiltaan lievänä eikä aiheuttanut rajoituksia yhteiskunnan eikä yhdistyksemme toiminnoissa vuoden aikana. Yhdistyksemme toiminta oli monipuolista käsittäen viikoittaisten tiistaikokoontumisten lisäksi laskiaisriehan, puurojuhlan, makkaran grillausta, vierailuita, kesäretken, teatteriretken, lähiyhdistysten tapaamisen sekä paljon muuta.

Jäsentiedotteemme antaa ennakkotietoa myös vuoden 2024 toiminnasta ja tapahtumista. Koronavitsauksen selkä näyttää ainakin näin vuoden alkaessa taittuneen rokotusten ja suojatoimien vuoksi. Voimmekin käynnistää toimintavuottamme luottavaisin mielin, onhan yhdistyksemme toiminta jo viime vuonna saatu koronavuosien jälkeen monipuolisesti liikkeelle.

Henkilökohtaisesti meille jokaiselle on harmina ruoan ja elinkustannusten vuonna 2022 alkanut raju hintojen nousu. Nousu jatkui edelleen vuonna 2023, joskin vähän tasoittuen. Tilannetta monien kohdalla helpottaa vuosilta 2022 ja 2023 laskettu merkittävä työeläkkeiden indeksin korotus. Lisäksi Kelan etuuksiin on tullut korotuksia.

Eläkkeensaajien Keskusliitto ja Eläkeliittojen etujärjestö Eetu ovat yhdessä ja erikseen ottaneet kantaa hallituksen työskentelyyn eläkeläisiä koskien. Aiheina ”Jyrkkä ei mahdollisille eläkeleikkureille” sekä ”Eläkevarallisuus ei ole budjettivajeen kattamista varten” Hallitus uhkaa myös karsia terveyspalveluita ja korottaa palveluiden hintoja. Toivottavasti maltillisuus päätöksien teossa johtaa järkeviin ratkaisuihin. Kiitoksia kaikille päättyneenä toimintavuonna mukana olleille!

Haastan kaikki vuodelle 2024 mukaan toimintaan, kykyjensä ja taitojensa mukaisesti, luomaan yhteistä viihtyvyyttä meidän ikääntyneiden keskuuteen. Yksinäisyys on tänään ikääntyneiden kansalaisten joukossa entistäkin yleisempää. Siksipä pyrkikäämme joukolla estämään sitä toimimalla aktiivisesti ja käyttämällä hyväksemme tarjottuja monipuolisia yhdessä olon mahdollisuuksia. Tekemistä löytyy meille kaikille, pyydetäänhän ja tuodaanhan vielä ystävämmekin mukaan joukkoomme.

Tervetuloa viihtymään ja toimimaanHyvässä Seurassa

Puheenjohtaja Aaro Lahtinen

Poimintoja syistä tulla ja olla mukana EKL-yhdistysten toiminnassa:

Ikäihmisten yksinäisyys kasvava ongelma.

Sosiaalinen verkko ja aktiivinen elämä ylläpitävät toimintakykyä ja elämäniloa.

Elämänmuutos eläköityessä – mitä työelämän jälkeen?

Yhteiskunnallinen ulottuvuus – edunvalvonta ja vaikuttaminen kuuluvat myös eläkkeensaajille.

Toiminnan ytimessä on rohkaista ja aktivoida ihmisiä elämään mielekästä ja täyttä elämää iästä riippumatta.

Helpoiten pääset toimintaamme mukaan tulemalla tiistaisin Saarijärven Työväentalolle toimintapäiväämme kello 10.00 - 13.00. Tutustumiskäynnillä tarjoamme kahvit kahvileivän kera.

Yhdistyksemme jäseneksi liittyminen onnistuu toimintapäivänämme tai tällä kotisivulla "liity jäseneksi" osiossa. Tule rohkeasti mukaan!

 

Ajankohtaiset lehdistötiedotteet, julkilausumat, kannanotot ym.

Toisin kuin pääministeri väitti, jäi Eläkkeensaajien Keskusliiton mielestä osa laareista lähes kokonaan katsomatta.

Sukupolvien vastakkain asettelulle ei ole tarvetta

Tiedote. Julkaistu: 21.02.2024, 08:55
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

Keskustaopiskelijat laittoivat eilen julkisuuteen kannanoton, jossa se vaati eläkkeensaajia mukaan valtion sopeuttamistalkoisiin.

  • Kannanotto on sekä hämmentävä että huvittava. Pitänee onnitella Keskustanuoria siitä, että edunvalvonta tuotti tulosta ja kaksi sen kolmesta vaatimuksesta on toteutettu jo ennen niiden esittämistä, toinen jo yli kymmenen vuotta sitten, toteaa Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n toiminnanjohtaja Timo Kokko.

Vaade eläkkeensaajien asumistuen indeksijäädytyksestä tuli voimaan jo tämän vuoden alusta. Indeksitarkistuksia ei tehdä vuosina 2024–2027. Myöskään normaalisti vuosittain asetuksella säädettäviä lämmitys-, vesi- ja kunnossapitokustannuksia ja asumismenojen enimmäismääriä ei tarkisteta tuona aikana.

Lisäksi Keskustaopiskelijat vaativat yli 4000€ kuussa saavien eläkkeensaajien verotuksen korottamista.

  • Eläkkeiden raippavero – viralliselta nimeltään eläketulon lisävero – tuli maamme verojärjestelmään vuonna 2013, joten päättäjät ovat jo yli kymmenen vuotta sitten osanneet ottaa Keskustanuorten vaatimuksen huomioon. Eläketulon lisävero on 5,85 % siitä osasta eläketuloa, joka ylittää 47 000 euroa, joten tuo rajakin on Keskustanuorten vaatimusten mukainen. Vuonna 2023 raippaveron maksajia on jo noin 85 000. Mielestäni vero täysin perusteeton tilanteessa, jossa eläkkeensaajat maksavat muutenkin samansuuruisesta tulosta enemmän veroa kuin palkansaajat, toiminnanjohtaja Kokko jatkaa.

Kolmasosa maamme lähes 1,6 miljoonasta eläkkeensaajasta saa eläketuloa, joka on alle 1 250 euroa kuukaudessa. köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä vuoden 2021 lopussa oli opiskelijoilla 176 000 henkeä kun eläkkeensaajilla vastaava luku oli 248 000 henkeä.

  • Eläkkeensaajien Keskusliiton edunvalvonta ei perustu siihen, että nuoremmilta sukupolvilta on leikattava omien etujen säilyttämisen nimissä. Olemme päinvastoin, ja myös suurin osa isovanhemmista on, huolissaan lastensa ja lastenlastensa pärjäämisestä hallituksen leikkauslistojen toteutuessa. Toivottavasti Keskustaopiskelijat ovat vaatimuksillaan poikkeus nuoria edustavien järjestöjen joukossa. Sukupolvien väliselle vastakkainasettelulle ei tässä tilanteessa ole mielestäni tarvetta, Timo Kokko päättää.

Lisätietoja tarvittaessa:

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

Timo Kokko, toiminnanjohtaja, puh 050 441 3830, timo.kokko@ekl.fi

Juhlayleisöä.
Ansiomerkin saajat: Kultainen ansiomerkki Ritva Vanhala. Hopeinen ansiomerkki Pentti Leppänen ja Raija Piispanen.

 

Hyvät kutsuvieraat ja juhlayleisö. Toivotan Teidät tervetulleeksi juhlimaan kanssamme 45 vuotiasta yhdistys- tämme sekä 40 vuotiasta Ikikukat kuoroamme.

Jo kolmatta vuotta kiusannut korona on johtanut meidät tällaiseen järjestelyyn erilaisten rajoitusten muokatessa kokoontumis- mahdollisuuksia.

Lainaan seuraavassa yhdistyksen perustavan kokouksen 25. toukokuuta 1976 pöytäkirjasta pykälää 5 §.

Sen jälkeen kun kokouksen taholta oli tehty ehdotus eläkkeensaajien yhdistyksen perustamiseksi, päätettiin yksimielisesti perustaa Saarijärven Eläkkeensaajien yhdistys, joka myös päätettiin rekiste- röidä yhdistysrekisteriin , jolloin sen viralliseksi nimeksi tulee Saarijärven Eläkkeensaajat ry.”

Tätä päätöstä oli tekemässä 14 henkilöä, joista Onni Oksanen osallis- tuu vielä aktiivisesti Ikikukat kuoromme toimintaa ja kunnioittaa läsnäolollaan yhdistettyä vuosijuhlaamme. Yhdistyksemme muistaa ruusulla Onnia ansiomerkkien jaon yhteydessä.

(ote Aaro Lahtisen tervehdysanoista)

Kuorolaisia 40 v juhlassa.
Onni Oksasen kuplettiosuus kuoron hengähtäessä.

Ikikukat kuoromme aloitti toimintansa 1982 Eläkkeensaajayhdistyksemme lauluryhmänä seitsemän naislaulajan aloitteesta. Kuoro on toiminut alkuvuosista lähtien sekakuorona ja kuorolaisien määrä on vaihdellut vuosittain 30 kahta puolta. Kuoro harjoittelee Vesa-Matti Laaksosen ansiokkaasti johtamana kansalaisopiston opintoryhmänä.

Pitkä-aikainen kulttuurityö toi Ikikukat-kuorolle Vuoden järjestö palkinnon vuonna 2016. Huomionosoituksen myönsi Saarijärven kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta itsenäisyyspäiväjuhlassa. Kuoron ohjelmistoon on sisältynyt lauluja kaikilta elämän alueilta.

Uskon eläkejärjestöjen toiminnan jatkossakin koskettavan isoa joukkoa ikääntyneitä ja tämän lisäävän vanhusväestön vireyttä sekä poistavan yksinäisyyttä ja turhautumista.

Kunhan opimme elämään koronan kanssa niin uskon järjestö-toiminnan vahvistuvan ja voimme luottavaisin mielin katsoa tulevaisuuteen ja odotella tulevia uusia toimintamme vuosipäiviä.

       EKL tarjoaa monipuolista toimintaa ja valvoo etujasi.

 

Eläkkeensaajien Keskusliitto jäsenyhdistyksineen on aktiivisten, elämänsä parasta aikaa elävien eläkkeensaajien järjestö. Haluamme korostaa aktiivista toimintaa ja elämästä yhdessä nauttimisen iloa. Päätavoitteena on saada jäsenyhdistystemme jäsenet tuomaan omia ystäviänsä, tuttuja ja tutun tuttuja mukaan yhdistyksensä toimintaa.

Jäsenyhdistyksissä ympäri maan harrastamme liikuntaa ja kulttuuria, opiskelemme teemme yhteisiä matkoja ja vaikutamme  niin yhteiskuntaan kuin oman ja ystäviemme elämänlaatuun. Jokainen on tervetullut mukaan!

Lomapalveluja jäsenille tarjoaa Rajaniemen lomakeskus Pirkanmaalla Virroilla, kauniin Siekkisjärven rannalla.

Eläkkeensaaja-lehti kertoo, mitä eläkeläisen arjessa ja liitossa tapahtuu. Pääset myös lukemaan kiinnostavia henkilö- ja ajankohtaisartikkeleita.

 

 

Saarijärvi

Kutsu kesäiselle maatila/teatterimatkalle Hankasalmelle 02.07.2024löytyy täältä!

Sampo-lehden toiminta-ilmoituksemme luettavissa jatkossa myös tästä linkistä!

 

Yhdistyksemme historiaa!

Vuosi 2016 Yhdistyk- semme 40-v. juhlavuosi!

Yhdistyksemme puheenjohtaja Aaro Lahtinen onnitteli kukkasten kera yhdistyksemme pitkäaikaista ja aktiivia toimijaa Onni Oksasta. Onni on ainut vielä elossa oleva henkilö joka on ollut perustamassa Saarijärven Eläkkeensaajat ry yhdistystä. Lisäksi Onni on toiminut EKL:n valtakunnallisissa ja piiritasoisissa tehtävissä monipuolisesti ja palkittu toimista kaikilla jaettavilla ansiomerkeillä. Onni jatkaa edelleen aktiivista toimintaa yhdistyksessämme ja hänen sydäntä lähellä on toiminta Ikikukat-kuoron hyväksi.

Lisää kuvia juhlistamme tästä linkistä!